|
1965 Täältä se kaikki Virte-Metallin osalta alkoi. Helge Virtanen ajaa teräksistä kourua Ilpoisten kodin autotallissa upouudella koneella. Kourukone oli Suomen ensimmäisiä.
|
|
|
1965 Ensimmäistä teräskuormaa noutamassa? Tämä saattaa olla vain legendaa, mutta autokuski Salosen Pekan mukaan Martinmäen Raudan auto odottaa tässä Turun satamassa englantilaista terästä Virtelle toimitettavaksi. Kuva puolestaan on, kuulemma, otettu siksi että auto oli neitsytmatkallaan.
|
|
|
1965 Anneli Patronen, Helgen tytär, oli Virten ensimmäinen tuotemannekiini. Kouru on matkalla torille myytäväksi. Myyntipistekin on kuvassa hyvin edustettuna.
|
|
|
1966 Torikauppaa historiallisella Puutorilla. Helge (vas.) ja toinen torimyyjä vaihtavat kuulumisia. Torikauppaa Helge oli käynyt jo vuodesta 1950, mutta sadevesijärjestelmät tulivat myyntiartikkeliksi vasta 1965.
|
|
|
1968? Varhaista myyntikalustoa. Katolle on nostettu myytäväksi hitsatut Virte-tikkaat, yksi varhaisimmista myyntiartikkeleista. Aikansa kutakin, enää ei Virte hitsttuja tikkaita valmista. Samaa sopisi tietysti toivoa muutamalta muultakin valmistajalta, kas kun kaikenlaisia määräyksiä tikkaiden lujuudesta ja kestävyydestä on nykyään olemassa...
|
|
|
1968 Railon Matti ja Aaltosen Jari purkavat teräskelaa kuorma-autosta. Kauppa käy, miehiä on töissä tuotannossa, myynnissä ja asennuksessa.
|
|
|
1968 Raimo Toivanen asentamassa ränniä Kustavin kyläkaupan asuinrakennukseen.
|
|
|
1977 Lasse & Helge Virtanen esittelmässä yrityksen erikoisalaa, suuria 125 ja 150 mm syöksyputkia.
|
|
|
1978 Kolmannen polven yrittäjänalku Jaakko Virtanen ja ensimmäisen tehdashallin peruskivi Orikedolla.
|
|
|
1979 Uusi halli valmistui keväällä 1979. Tuotantotilaa oli ajan mittapuulla huimat 300 neliötä.
|
|
|
1979 Työn iloa uusissa tiloissa. Vasemmalta luetellen peltiä vääntävät Uke (takana), Reiska ja Rene.
|
|
|
1979 Masa ja Timo katkomassa koukkulaattaa. Tämäkin "kone" on myyty jo aikaa sitten, mutta on yhä käytössä muualla.
|
|
|
1980 Uke Karlsson ja Halikon kirkontornin ristin kuparipallo.
|
|
|
1982 Kyllä pappa jaksaa. Käynnissä konesaumakaton saumaus Kustavissa. Mökkinaapureita Helgen vauhti naurattaa.
|
|
|
1982 Lasu saman katon piipunpeltien kimpussa.
|
|
|
1987 Turun Peltisepän-liikkeenharjoittajain yhdistys ry. täytti 50 vuotta. Virte-metalli on aina ottanut aktiivisesti osaa yhdistystoimintaan ja pyrkinyt siten kehittämään alan työoloja, koulutusta ja arvostusta.
|
|
|
1988 Hessu ja Mikko hitsauspuuhissa.
|
|
|
1991 Leif Vienonen ja uusi koukkukone, joka yhdisti monta työvaihetta yhteen. Vipuja ja johtoja koneessa on sen mukainen määrä. Kone on ahkerassa käytössä edelleen.
|
|
|
1992 Messutunnelmia 90-luvun alussa. Tiskin takana Pasi Patronen (vas.) ja Mikko Konttinen. Ensi kertaa Virte osallistui messuille 1979, nyt oltiin taas mukana, muutaman vuoden tauon jälkeen.
|
|
|
1993 Konttisen Mikolle tuli kymmenen vuotta talossa täyteen. Onnittelemassa Lasu.
|
|
|
1993 Konttinen rakentaa kuuden tuuman kourukonetta. Tällä koneella oli tarkoitus valloittaa maailma tai ainakin Saksan markkinat, mutta toisin kävi, vaikka kone toimikin mainiosti.
|
|
|
1996 Historian siipien havinaa. Uuteen varstohalliin rakennetiin ensimmäinen rainalinja. Pellin tukkumyynti alkoi.
|
|
|
1998 Muutto uusiin tiloihin, Kuormakatu 12:sta.
|
|
|
2002 Mikko Paavolainen jakamassa rullia pienkelavarastossa.
|
|
|
2003 Vasara-projektin yhteydessä peltiseppäkurssilaiset korjasivat sotaveteraani Ishmael Aaltosen katon. Virte-Metalli lahjoitti Aaltosen uudelle katolle tikkaat, hoitosillat ja rännit.
|
|
|
2003 Uutta konekantaa: giljotiini Jani Iivosen ja Mikko Laihon testauksessa. Taka-alalla toinen Virten automaattikanttikoneista.
|
|
|
2005 Itse tehty saumansulkija testauksessa. Virtessä valmistetaan vuodessa kilmetrikaupalla Lockformar-saumattua syöksy-, piippu- ja valuputkea. Vasaran pauke on ollut sen mukaista, mutta simppelin uuden innovaation myötä melutaso halleissa suorastaan romahti.
|
|
|
2006 Uusien tuotantotilojen tarve kasvoi kestämättömäksi. Asian juhlistamiseksi pihalle kaivettiin olympiamitat täyttävä uima-allas.
|
|
|
2007 Muuttoa valmistellaan jo täydessä tohinassa. Vanhan hallin lattiaa maalataan ja koneet pestään. Jopa Rimassa on vielä värit tallella!
|
|
|
2007 Siinähän se on uusi halli valmiina ja käyttökunnossa. Taas on tilaa touhuta.
|
|
|
2008 Virte kokeili siipiään koneenrakeentajana ihan tosissaan. Itselle valmistettiin 100 mm torvikone ja kun kerran hyvin onnistuttiin, tehtiin samasta koneesta myös kehittyneempi myyntiversio seuraavana vuonna. Kuvassa konetta säätäämässä pääarkkitehti itse.
|
|
|
2010 Kaikkea ei sentään tehdä itse. Uuden rainalinjan syöttökelaimen toimitti Somertekno ja arkitusyksikön JK. Pienkelojen rullainyksikkö sentään suunniteltiin ja toteutettiin omin voimin ja omiin tarpeisiin räätälöitynä. Loppusyksystä vaihdettiin myös kanttikone huippunopeaksi Schröderin palaterämalliksi (kuvassa). |
|
|
2011 Kokonaan uutena aluevaltauksena suunniteltiin saksalaisen Schlebachin kanssa Virtelle omaa lukkosaumakatetta ja riviä valmistava kone. Aivan samanlaista konetta Schlebach ei ole ennen tehnyt. Nyt Virteltä saatavana Platon-lukkosaumakattoa. Siinä on ideaa!
|
|